Aika kuluu edelleen nopeasti. Yrityksen 2 v synttärit oli viime viikolla ja yrittäjien 50 v synttäreitä on juhlittu lähiviikkoina. Keskisuomalainen teki Leon 50 v haastattelun. Kiitos tästä.Oli mukava muistella Jyväskylän hienoja ihmisiä ja kokemuksia. Harmi, että juttuun mahtui vain tärkeimmät Paviljongin kehitykseen vaikuttaneet.

Jyväskylän vuosien aikana sain mahdollisuuden kohdata tuhansia ihmisiä eri aloilta ja taustoilta. Vaikka aikaa tuntui aina olevan liian vähän ihmisten kohtaamiseen, niin paljon saatiin aikaan Paviljongin, Jyväskylän ja Suomen kehittämisessä. Kohtaamisten prioriteetti valitettavasti vinoutui ”kiireen” takia. Työkohtaamiset meni perheen, ystävien ja harrasteiden ohi. Nyt yrittäjänä olen pyrkinyt korjaamaan tätä priorisointia ja monta kertaa jo onnistunutkin. Kalenteri auttaa tässä. Kaikkiin kalenteriin varattuihin toimintoihin tuntuu riittävän aina aikaa.

Muistuu tässä mieleen ajanhallintakouluttajan opit viime vuosituhannelta. Silloin neuvottiin kirjaamaan uuteen paperikalenteriin tasaisesti vuoden mittaan päivien kohdalle MUUTA. Kun sitten joku kysyi, miltä näyttää xx päivä, pystyi rehellinen suomalainen sanomaan, että mulla on siinä jo muuta. Nykyisissä sähköisissä, koko organisaation näkemissä, kalentereissa MUUTA kannattanee kirjata yksityisenä tapaamisena. Itsestä tuntuu, että tämä MUUTA-aika on paljon tärkeämpää tällä kuin viime vuosituhannella.

Toinen vuosi toden sanoo

Yritykselle tämä toinen vuosi on ollut selkeästi ensimmäistä helpompi. Perustoiminnot on jo vakiintuneet. Erilaisia palvelutarjoajien soittoja tulee enää sopivasti ja monista tulee jopa lisäarvoa, jos soittaja on ennalta tutustunut esim yrityksen nettisivuihin. Uusia asiakkaita on saatu ja jopa uusia liiketoimintoja saatu kehitettyä, mutta näistä myöhemmin lisää.

Kun aloitimme yrityksen, moni yrittäjäkolleega sanoi, että muutama vuosi menee yrityksen oman linjan löytymiseen. Kyllä kolleegat oli tässä niin oikeassa. Vakiintunut, tasainen liiketoiminta ei ole ehkä tavoitteemmekaan, mutta kyllä yrityksellä on hyvä olla hyviä asiakkuuksia, joiden kanssa pystytään tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä. Nyt näitä on löytynyt jo useampia.

Liikevaihdon kehityksen suhteen toinen vuosi on ollut hyvä. Liikevaihto saadaan yli tuplattua ja päästään jo kuusinumeroiselle tasolle. Tunnusluvuilla pärjää jo hyvin Yrittäjien rankingeissä, mutta onneksi kasvupotentiaalia on vielä paljon näkyvissä.

Liiketoimintakatsaus

Messu- ja tapahtumaliiketoiminnan kehittäminen on kasvattanut selvästi osuutta tuotoista. Helsingin Messukeskukseen kehitetyt Wood&Bionergia ja MaatalousKonemessut toteutuvat molemmat tämän vuoden aikana.

Toukokuussa toteutuva Wood&Bioenergia-messutapahtuma liittyy koko metsäklusterin yhdistävään messukokonaisuuteen, jossa mukana uuden mekaanisen metsäteollisuuden osuuden lisäksi perinteiset massa- ja paperiteollisuuden PulPaper ja pakkausalan PacTec. On ollut hienoa olla mukana rakentamassa Suomen kansainvälisintä messutapahtumaa ja tukea samalla metsäklusterin menestystä Suomen nykyisenä ja tulevaisuuden tukijalkana. Messut järjestetään 29.-31.5.2018. Katso lisää ja tule käymään: www.woodexpo.fi.

Marraskuulle rakennettava MaatalousKonemessut on jo nyt ylittänyt kaikki odotukset. Ensimmäistä kertaa järjestettävän messun konseptisuunnittelu tuntuu onnistuneen. Messuista tulee jo ensimmäisellä kerralla alan suurin sisätapahtuma Suomessa. Kävijöille messut tarjoaa koko alan tarjonnan yhdellä käynnillä sekä hyvän mahdollisuuden oheisohjelmien liittämiseen messukäynnin yhteydessä. Tästä messutapahtumasta löytyy lisää tietoa www.maatalouskonemessut.fi.

Kaupunkien kehityshankkeissa tapahtumien suhteen on ollut myös aktiviteettejä, mutta valitettavasti näistä ei nyt pysty kertomaan sen enempää. Sama tilanne on myös yritysten kehityshankkeiden ja sijoitusten osalta.

Kevään uutuus liiketoiminnoissa on Virven hoivapuolen aktivoituminen. VIP-Kotiapua arkeen palveluille saatiin Espoon kaupungin hyväksyntä maaliskuussa. Markkinointia on starttailtu kevään aikana. Toivottavasti tämäkin liiketoiminta saadaan mukavasti käyntiin tämän vuoden aikana. Lisätietoa palveluista löytyy täältä.

Yrittäjyyden huonot puolet, onko niitä ?

Tämän kahden vuoden aikana on aina joku kysellyt yrittäjyyden huonoja puolia. Niitäkin on toki tullut vastaan, mutta näin synttäripäivänä tuli vastaan yksi. Palkkatöissä 50- ja 60-vuotispäivät on palkallisia vapaapäiviä. Nyt ei tullut palkkaa eikä vapaata, ja ihan täyden työpäivän tein tänään. Eipä tuo oikeasti pahemmin harmittanut. Jos ihminen tykkää työnteosta, niin siihen pitää antaa mahdollisuus vaikka 50v synttäripäivänä.

Aurinkoista työviikkoa ja puuhakasta kesää kaikille

t: 50+ yrittäjä Leo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Jaa tämä artikkeli ystäviesi kanssa.